14.5.2004

Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomio 25.4.2002

Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 1.10. - 27.11.2001 ottanut haltuunsa noin 300 grammaa amfetamiinia ja kuljettanut sen Lahdesta Lappeenrantaan edelleen myyntiä varten. Palkkioksi saamaansa 60 grammaa amfetamiinia A oli levittänyt tarjoamalla sitä useille henkilöille. Kyseessä oli ollut erittäin suuri määrä erittäin vaarallista huumausainetta, huumausaine oli tarkoitettu myyntiin ja A oli menettelyllään yrittänyt levittää suuren määrän vaarallista huumausainetta. Käräjäoikeus piti tekoa kokonaisuutena arvioiden törkeänä ja luki teon A:n syyksi törkeänä huumausainerikoksena.

Rangaistusta määrätessään käräjäoikeus totesi A:n osallistuneen huumausaineen levittämiseen tarkoitettuun toimintaan. Rikoksen vaarallisuus ja vahingollisuus sekä A:n rikoksesta ilmenevä syyllisyys huomioon ottaen käräjäoikeus tuomitsi A:n 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus totesi, että vastaajaa ei ollut aikaisemmin rikoksesta rekisteröity. Rikoksen vakavuus ja vastaajan syyllisyys huomioon ottaen käräjäoikeus määräsi rangaistuksen kuitenkin ehdottomaksi.

Asian ovat ratkaisseet määräaikainen käräjätuomari Lasse Tamminen sekä lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 4.2.2003

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Martti Kurri, Risto Karila ja Helena Hennen. Esittelijä Tanja Arpiainen.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

A:n rikokseen ei liity sellaisia perusteita, joiden vuoksi 1.1.2004 voimaan tulleet rikoslain (515/2003) rangaistuksen mittaamista koskevat säännökset johtaisivat lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleet rikoslain säännökset. Rangaistusta mitattaessa sovelletaan siten rikosta tehtäessä voimassa ollutta rikoslain (466/1976) 6 luvun 1 §:ää. Ehdollista vankeutta koskevat rikoslain 6 luvun 9 ja 10 § vastaavat tekoaikana voimassaolleita rikoslain 2 b luvun (520/2001) 1 ja 2 §:n säännöksiä.

Tuomittava rangaistus

A on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen pitämällä hallussaan ja kuljettamalla Lahdesta Lappeenrantaan noin 300 grammaa amfetamiinia, jonka hän on tiennyt tulevan myyntiin. Palkkioksi A on saanut 60 grammaa samaa huumausainetta. A:lle rikoksesta tuomittu 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus on vakiintuneen rangaistuskäytännön mukainen ja sitä on teon vakavuus ja vaarallisuus sekä rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pidettävä oikeudenmukaisena seurauksena teosta. Rangaistusta ei ole syytä alentaa.

A:ta ei ollut aikaisemmin rikoksesta rangaistu. Syyksi luetun rikoksen vakavuus sinänsä edellyttäisi ensikertaisuudesta huolimatta rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

A:lle syksyllä 2003 tehdystä yhdyskuntapalveluselvityksestä ilmenee, että hän oli aloittanut päihteiden ja huumausaineiden käytön 12-vuotiaana ja joutunut sen seurauksena lastensuojelulaitokseen ja myöhemmin päihdehuollon kuntoutukseen. Hankittuaan ammatin A oli ollut 1990-luvun puolivälin jälkeen päihteittä ja toiminut muun muassa nuorisotyössä, jossa hän oli selviytynyt hyvin. Päihteiden käytön, johon nyt syyksi luettu rikos on liittynyt, A oli aloittanut uudelleen jouduttuaan lomautetuksi syksyllä 2001. Käyttö oli jatkunut kevääseen 2002, jolloin hän oli joutunut sairaalahoitoon päihdepsykoosin vuoksi. Myöhemmin samana keväänä A oli hakeutunut vapaaehtoiseen hoitoon, jossa hänen on ilmoitettu lopettaneen päihteiden käytön kokonaan. Helmikuussa 2003 A on muuttanut Pohjois-Suomeen työpaikan vuoksi. Selvityksen mukaan A:n voidaan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta tiiviin tukiverkostonsa avulla, jossa ovat osallisina AA-kerho ja seurakunta.

Edellä mainituista seikoista voidaan päätellä, että A:n halu ja tarve päästä uudelleen eroon päihteistä on vahva ja että hänen tulevaisuuttaan koskeva ennuste on hyvä. Näissä olosuhteissa myös yhteiskunnan edun mukaista on, että rangaistuslajia valittaessa annetaan merkitystä sille henkiselle ja taloudelliselle panostukselle, joka huumausaineen käyttäjän kuntouttamiseen pitkäaikaisessa hoidossa ja sen jälkeen käytetään. Nämä tekijät yhdessä sen kanssa, että kysymyksessä oleva rikos on liittynyt siihen päihdeongelmaiseen elämäntaustaan, josta A pyrkii irti, puoltavat sitä, että rikoksen vakavuudesta huolimatta rangaistus määrätään ehdolliseksi ja että sen täytäntöönpano siis jää riippumaan A:n vastaisesta rikkeettömästä käyttäytymisestä. Tämän vuoksi ja koska ehdollista vankeusrangaistusta yksinään on pidettävä riittämättömänä rangaistuksena nyt kysymyksessä olevasta rikoksesta, on perusteltua, että A sen ohessa tuomitaan yhdyskuntapalveluun.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä alkavin ja 31.12.2005 päättyvin koeajoin. Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella A:lle tuomitaan yhdyskuntapalvelua 80 tuntia.

Ehdollinen vankeus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Pasi Kumpula.